maanantai 21. marraskuuta 2011

Puolukanpunaisen loimen kolme ensimmäistä huopaa kudottu

Pirkko aloitti huopaloimen, Liisa kutoi oman heti perään ja Mallukin ehti jo viikonloppuna saada omansa valmiiksi! Tänään otin sitten kolme lämpimän sävyistä ihanaa huopaa puilta ja Salme aloitti omaansa. Kuvassa on Pirkon ja Liisan huovat. Kameran kanssa oli  ongelmia, sillä hämärä päivä ja keinovalo saa kaikki punaseen vivahtavat värit näyttämään kirkkaan punaisilta. Pirkko ja Liisa käytti kuteena loimen värejä, mutta Mallu kokeili huopaan joulunpunaista ja harmaata, piristeenä pieni ripaus valkoista ja mustaa. Vaikka loimi on punaruskea niin joulunpunainen kude istui siihen oikein kauniisti.





Tänään oli muutenkin varsinainen hulinapäivä, vaikka kutomassa oli vain pari niin kurssilaisia tuli niisimään kahta omaa lointa, valmiita töitä  käytiin hakemassa, muuten vaan moikkaamassa ja pelkästään loimia kävi 7 varaamassa! Luomapuutkin pyöri vinhaa vauhtia asiakas käytössä!

Muistakaapa retki Laukaaseen torstaina!

torstai 17. marraskuuta 2011

Onnenapilaa etsimässä


Vuokko kutoi jo kolme pellavaista liinaa kolmella erilaisella poljennalla. Ylimmässä suora poljenta, sitten kärjellinen ja lopuksi monimutkainen ja huolellisuutta vaativa, joka muodostaa nuo onnenapilat, kun tarkasti katsoo.
Malli löytyikin sattumalta Loimien Lomassa lehdestä 1/2003, tosin vasta sitten, kun liinaa oli jo kudottu! Vuokko oli saanut mallin Rovaniemeltä ja sieltä se kulkeutui tänne meille! Todella kaunis ja upea liina! Lointa on kaksi viikkoa kudottu ja se on loppuun varattu, mutta kovasti olisi kysyntää myös uudelle loimelle, että ehkäpä voisin asiaa harkita keväämmällä!

Aikamoisella huiskeella on myös huopalointa kudottu, sillä kolme huopaa on jo tukilla ja loput varattu! Eli loimi loppuu reilusti ennen joulua. Olisi tietysti mukava jos ehtisin laittaa uuden jouluksi, mutta saa nähdä. Tarjouskaitaliina on lähes loppu ja niihin puihin pääsenkin laittamaan sitä silkkivillaista mustaa kaulahuivia ensiviikolla, joten alustavia varauksia voi tehdä!

Huom! Ensiviikolla olemme tekemässä kimppakyydeillä  retken Laukaaseen käsityökauppa Kretliiniin eli autottomatkin pääsee mukaan!

Kuderetki Laukaan uuteen käsityökauppaan Kretliiniin kimppakyydeillä, 24.11 torstaina klo 12.00. Soitelkaa jos kiinnostaa tulla mukaan 020-6322946!

http://www.kretliini.fi/

torstai 3. marraskuuta 2011

Murtosaaren kudepaja poikkeaa pihaan taas 15.11 klo 14.00. Tervetuloa kudeostoksille!

Liisan herkkumatto


Liisa kutoi tyttärelle herkullisen keittiön maton, jopa niin herkun, että toisellekin tyttärelle on kudottava samanlainen, mutta eri värinen! Kyllä äiti osaa...

Vuokon toivoma loimi saatiin kudottavaan kuntoon ja pian voin laittaa kuviakin, sillä Vuokko on kutonut sitä maanantaista lähtien ja voin luvata, että malli on tosi kaunis pellavalla kudottavaan 65 cm leveään kaitaliinaan.  Kaitaliina on niisitty 8:lle varrelle ja sidottu 8:lle polkuselle, mutta kaunista saa jo suoralla tai kärjellisellä poljennalla! Puolukan värinen huopaloimi on  melkein pirtaan pistelty ja alkuviikosta pääsee sitäkin kutomaan eli varatkaapa kudonta-aikoja! Tarjousliinalointakin on koko viikko ahkerasti kudottu ja pian pääsen laittamaan sen tilalle silkkivillaisen mustan kaulahuiviloimen! Viikko on vierähtänyt mukavasti ja kaikenlaista puuhaa on riittänyt, useita kutojiakin on paukutellut kangaspuita. Tänään pääsin opastamaan  myös ensikertalaisen maton kutomisen saloihin:)

Vanhan mallin mukaan kudottu rekipeitto

Kesätyöksi otin kutoa Keski-Suomen museoon tulevaan uuteen näyttelyyn rekipeiton. Vanha malli oli kudottu mustien lampaiden villasta ja ...