perjantai 18. joulukuuta 2009

Juhlat oli mukavat ja onnistuneet

Viikko sitten torstaina meillä oli pienet juhlat avoimien ovien merkissä ja sain jopa pienen näyttelynkin aikaiseksi, lähinnä niistä töistä, joita viime viikkoina oli tehty. Kiitos kaikille, jotka jättivät ja toivat töitään näytille! Kutomossa oli hiljaista, sillä vain Tarja uskaltautui kutomaan omaa mattoaan mustavalkoisessa murtotoimikasloimessa. Tarja käytti kuteena valkoista trikoota ja videonauhaa ja matosta tuli upea! Laitan kuvat ensi viikolla!

Kotitalousneuvonnassa tarjoiltiin kakkukahvit haitarimusiikin säestyksellä ja mukava oli muistella menneitä! Ainakin saman verran oli kävijöitä kaiken kaikkiaan kuin oli vuosiakin! Pirjo toi taalainsidosloimen loppuun kutomansa kaitaliinat näyttelyyn ja tässä vielä viimeiset kuvat siitä loimesta.

Jouluisia tekstiileitä

Kotitalousneuvonnassa on aherrettu kudontapuuhissa ja syntynyt on monia kauniita tekstiileitä pukin konttiin ja kotia kaunistamaan. Ylä kuvassa Sinikan ja alla Tyynen poppana.


Liisa toi näytille valmiiksi saamansa selänpesimet ja olihan niistä mukava ottaa kuva Annelin jouluisen maton päällä.

torstai 3. joulukuuta 2009

KOTITALOUSNEUVONTAA ÄÄNEKOSKELLA 60 VUOTTA!


Kotitalousneuvontaa on annettu Äänekoskelaisille jo 60 vuotta! Aluksi kotitalouslautakunnan rouvat organisoivat ruoanlaittoon-, kodinhoitoon-, pihan kaunistamiseen- ja käsitöihin liittyviä kursseja eri puolilla Äänekoskea, myöhemmin saatiin oma tila, jonne perustettiin työtupa. Ensimmäisiin kangaspuihin varattiin rahaa
20 000 markkaa vuonna 1957 ja edelleenkin nämä puut ovat toiminnassa! Kotakennääntielle kotitalousneuvonta muutti 1978!

Kotitalousneuvonnassa avoimet ovet ja pannu kuumana
torstaina 10.12 klo 12-17.00


TERVETULOA!



Tarjan joulupoppanoita.

Ruusukasmattoja

Eilan kutomia raikkaita ruusukasmattoja.



Pirjon lp-langalla ja trikoolla sekä Anitan sinisävyinen ruusukasmatto. Alinpana Pirkkon kodikas räsymatto, jossa on käytetty vain kahta ruusukaspolkusta. Mustapunainen palttinamatto on Sannan ja Sinikan yhteistyö, sillä leveyttä mattolla oli 170 cm, joten kaverin kanssa kutominen oli kivempaa ja joutuisampaakin.

Viime viikolla vedimme Erjan kanssa useita loimia puille ja pikku hiljaa näyttää siltä, että kohta olen voiton puolella loimien suhteen. Koko syksy on ollut niin ahkeraa kutomista kotitalousneuvonnassa, etten millään ole pysynyt kutojien kanssa samassa tahdissa. Välillä näytti jo toivottomalta, kun taas oli viidet puut tyhjinä ja uusille loimille kysyntää.









Keinovalo taas syö värejä!

Vanhan mallin mukaan kudottu rekipeitto

Kesätyöksi otin kutoa Keski-Suomen museoon tulevaan uuteen näyttelyyn rekipeiton. Vanha malli oli kudottu mustien lampaiden villasta ja ...