perjantai 18. joulukuuta 2009

Juhlat oli mukavat ja onnistuneet

Viikko sitten torstaina meillä oli pienet juhlat avoimien ovien merkissä ja sain jopa pienen näyttelynkin aikaiseksi, lähinnä niistä töistä, joita viime viikkoina oli tehty. Kiitos kaikille, jotka jättivät ja toivat töitään näytille! Kutomossa oli hiljaista, sillä vain Tarja uskaltautui kutomaan omaa mattoaan mustavalkoisessa murtotoimikasloimessa. Tarja käytti kuteena valkoista trikoota ja videonauhaa ja matosta tuli upea! Laitan kuvat ensi viikolla!

Kotitalousneuvonnassa tarjoiltiin kakkukahvit haitarimusiikin säestyksellä ja mukava oli muistella menneitä! Ainakin saman verran oli kävijöitä kaiken kaikkiaan kuin oli vuosiakin! Pirjo toi taalainsidosloimen loppuun kutomansa kaitaliinat näyttelyyn ja tässä vielä viimeiset kuvat siitä loimesta.

Jouluisia tekstiileitä

Kotitalousneuvonnassa on aherrettu kudontapuuhissa ja syntynyt on monia kauniita tekstiileitä pukin konttiin ja kotia kaunistamaan. Ylä kuvassa Sinikan ja alla Tyynen poppana.


Liisa toi näytille valmiiksi saamansa selänpesimet ja olihan niistä mukava ottaa kuva Annelin jouluisen maton päällä.

torstai 3. joulukuuta 2009

KOTITALOUSNEUVONTAA ÄÄNEKOSKELLA 60 VUOTTA!


Kotitalousneuvontaa on annettu Äänekoskelaisille jo 60 vuotta! Aluksi kotitalouslautakunnan rouvat organisoivat ruoanlaittoon-, kodinhoitoon-, pihan kaunistamiseen- ja käsitöihin liittyviä kursseja eri puolilla Äänekoskea, myöhemmin saatiin oma tila, jonne perustettiin työtupa. Ensimmäisiin kangaspuihin varattiin rahaa
20 000 markkaa vuonna 1957 ja edelleenkin nämä puut ovat toiminnassa! Kotakennääntielle kotitalousneuvonta muutti 1978!

Kotitalousneuvonnassa avoimet ovet ja pannu kuumana
torstaina 10.12 klo 12-17.00


TERVETULOA!



Tarjan joulupoppanoita.

Ruusukasmattoja

Eilan kutomia raikkaita ruusukasmattoja.



Pirjon lp-langalla ja trikoolla sekä Anitan sinisävyinen ruusukasmatto. Alinpana Pirkkon kodikas räsymatto, jossa on käytetty vain kahta ruusukaspolkusta. Mustapunainen palttinamatto on Sannan ja Sinikan yhteistyö, sillä leveyttä mattolla oli 170 cm, joten kaverin kanssa kutominen oli kivempaa ja joutuisampaakin.

Viime viikolla vedimme Erjan kanssa useita loimia puille ja pikku hiljaa näyttää siltä, että kohta olen voiton puolella loimien suhteen. Koko syksy on ollut niin ahkeraa kutomista kotitalousneuvonnassa, etten millään ole pysynyt kutojien kanssa samassa tahdissa. Välillä näytti jo toivottomalta, kun taas oli viidet puut tyhjinä ja uusille loimille kysyntää.









Keinovalo taas syö värejä!

sunnuntai 15. marraskuuta 2009



Viikonlopun huovutuskurssi oli innostunut ja onnistunut! Käykääpä katsomassa kurssilaisten saavutuksia klikkaamalla sivupalkissa olevaa linkkiä!

perjantai 13. marraskuuta 2009

Ruskansävyisiä huopia


Lupasin laittaa blogiin kuvat viimeisistä upeista huovista, jotka Eila, Liisa ja Riitta kutoivat pari viikkoa sitten. Uuteen huopaloimeen on langat valmiina, joten toivon ehtiväni alkaa samanlaisen loimen luomispuuhiin ensi viikolla - ehditään kutoa vielä muutama jouluksi! Selänpesimen loimi on kudonta kunnossa ja muutama kutoja on omansa jo tehnytkin, joten siihen voi varata aikoja!

Riitan huovasta laitoin vielä toisenkin kuvan, koska siinä on käytetty kasvivärjättyjä lankoja.

maanantai 9. marraskuuta 2009

Trikoomattoja

Kotitalousneuvonnassa on kudottu mukavan näköisiä ja käytännöllisiä trikoomattoja, joista osa on vielä puillakin, mutta tässä hieman esimakua. Eeva kutoi 6-vartisessa ruusukasloimessa 170 cm leveän havunvihreän olohuoneen maton, jossa oli kiva pintakuviointi.


Tämä jatkuva
hämäryys ja
keinovalo vie
kaikista matoista
värit hailakoiksi!
Sillä oikeasti ne on
paljon kirkkaammat.

Voiko olla klassisempi
kuin sininen matto
valkoisin raidoin
- se on aina kaunis.
Kuva ei tuo oikeaa
sinistä esille -harmi!
Matto on Mirjan
kutoma.

Alimpana on Pirkon
140 cm leveä ruskeilla
sävyillä raidoitettu
matto. Kuteiden määrä
oli tarkkaan mietittävä,
että raidoista saadaan
samanlaiset! Ja
hienosti Pirkko
onnistui!

torstai 29. lokakuuta 2009

Koko viikko on taas mennyt yhdessä hujauksessa. Maanantaista lähtien 170 cm mattoloimi on temppuillut, koska polkusnyörit ovat iloisesti napsahdelleet poikki, lopulta oli korvattava kaikki uusilla. Shaaliloimi kudottiin loppuun ja tilasin lisää huopalankoja, että saan luotua uuden lähes samanlaisen, koska moni jäi ilman! Lisäksi 3 m lointa katosi jonnekkin ulkoavaruuteen, koska saimme vain 6 shaalia vaikka piti saada vähintään 7 -mystinen juttu? Todennäköisesti olin vahingossa luonut lyhyemmän loimen kuin oli ollut tarkoitus. Laitankin shaaleista kuvia, kun olen ensin tarkistanut kaikilta, että saan laittaa kuvat blogiin. Tässä kuvia Tarjan pirteistä poppanoista!

Muistathan kudemyynnin tiistaina 3.11 klo 12.00!

torstai 22. lokakuuta 2009

Kudemyynti

Hei! Murtosaaren Kudepajan auto poikkeaa kotitalousneuvonnan pihalle tiistaina 3.11 klo 12.00 aikoihin! Tervetuloa kudeostoksille!

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Minnan ruusukasmattoja


Minna lähetti sähköpostiini kuvat pari viikkoa sitten kotitalousneuvonnassa kutomista ruusukasmatoista ja lupasin laittaa ne blogiin, sillä niissä on mukavia ideoita muillekkin jaettavaksi.

lauantai 10. lokakuuta 2009

SYYSLOMA 10.10 - 18.10

Kotitalousneuvonta suljettuna syyslomaviikon!

Anitan matto


Anita aloitti kudontakurssin ja päätyi heti opettelemaan kudontaa ihan konkreettisesti ja kutomaan kurssilaisten viime keväistä mattolointa pois. Pari viikkoinen rupeamahan siitä kehittyi ja tässä on esimerkiksi, hänen elämänsä neljäs itse kudottu matto! Valkoisella mopparilla ja kuulemma tosi ankea Marimekon " Koski" -kangasta räsynä.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Kudontatuvalla ahkeroidaan


Minna oli poiminut jostain kudontakirjasta ruusukasmatton mallin, jota soveltaen kutoi tämän upean maton. Minna kutoikin useita erilaisia ruusukasmattoja meidän siniseen mattoloimeen, kangastukkikin oli välillä niin täynnä, että saimme jännittää mahtuuko jo aloitettu matto tukille lainkaan.



Kotitalousneuvonnassa onkin ollut päivittäin mukavan vilkasta, kangaspuut kolkanneet ja hyväntuulisia kutojia tuvan täydeltä.





Vaikka syysmyrsky riehuukin tänään täällä Äänekosken seudulla niin näitä Eevan mattoja katsellessa ajatukset palaavat viime kesän aurinkoisiin päiviin.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Syksy tuo kudontakiireitä!


Viime viikon torstaina oli tämän syksyn ennätys kutojien suhteen, sillä aamulla kun tulin työmaalle oli piha niin täynnä autoja, ettei parkkipaikkaa meinannut löytyä? Kaikenkaikkiaan seitsemän kutojaa paukutti kankaita kotitalousneuvonnassa jos ei lasketa, että leveässä poppanassa oli kaksi kutomassa samaa työtä. Tänä syksynä olemme saaneet myös uusia innostuneita kutojia joukkoomme, joka on tosi mukava asia! Viikonloppuna oli kudottu muutama matto ja poppanaakin aika mukavasti, eikä tänäänkään ollut mitenkään hiljaista sillä siitä piti huolen viisi kutojaa. Oma aikani menikin kuultokudoksen niisimisessä ja pirtaan pistelyssä. Seuraavaksi pitäisi luoda leveitä mattoloimia ja Liisan löytämä uusi käytävänmattomalli, joka näytti kiinnostavalta. Kudontakurssillekin saimme lisää porukkaa, joten pääsimme kunnolla aloittamaan opiskelun, toki joukkoon mahtuu vielä! Liisa oli perjantaina ottanut puista pois Sinikan kutomat poppanat, sillä kangastukki oli ihan täynnä eikä Liisan poppanat olisi siihen enää mahtuneet. Toinen kuvan poppanoista on Sinikan ja tuo ruusukaskuvioinen on minun tekemä.

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Kansalaisopiston kudontakurssi kotitalousneuvonnassa

Tiistaina 8.9. alkoi kansalaisopiston kudontakurssi ja kurssille toivotaan lisää uusia harrastajia, niin että paikkaluku täyttyisi ja pääsisimme aloittamaan. Jos kutomisestasi on jo aikaa tai et ole koskaan kokeillutkaan niin nyt rohkeasti mukaan! Kurssi antaa valmiuksia itsenäiseen kudontaan, kankaan rakentamiseen ja loimien suunnitteluun. Kurssilla on mukava porukka ja leppoisia henki! Päätimme seuraavana tiistaina tavata jo klo 17.30 ja suunnittelimme jo kovasti mitä kivaa kudottaisiin, mutta uusia toiveitakin saa toki esittää.

Taalainsidoksesta kaunista kaitaliinaa

Taalainsidosloimi aina yllättää, sillä ohuella puuvillalangalla ja kullalle kimaltavalla langalla kudottiin näin juhlava liina. Eikä siinä edes kaikki. Voitteko uskoa, että samasta loimesta voi saada näin erilaisia kudonnaisia?

Upeita poppanapeittoja

Maanantaina otin pois kolme upeaa 160 cm leveää poppanapeittoa. Hieman yli 2 metriset peitot ovat valmistuneet noin kolmessa päivässä ja kuteena on käytetty vanhoista lakanoista itse leikattua poppanakudetta. Ainoastaan Anna-Liisan peitossa, joka on tuossa puusohvan päällä, on osaksi ostopoppanaa, koska silloin saa helpommin oikean värisen työn. Tämä loimi onkin ollut yllättävän suosittu ja kohta loppuun kudottu. Ilmeisesti minun pitää laittaa vielä toinen samanlainen, koska kysyntääkin on?












tiistai 1. syyskuuta 2009

Ihanan syksyinen shaali

Liisa kutoi ensimmäisen shaalin syksyisestä huopaloimesta valkoisella ja tumman vihreällä huopalangalla. Halusin kokeilla murtotoimikasta sidoksena ja se tuo shaaliin mukavan vanhanaikaisen ja lämminhenkisen pinnan.

torstai 20. elokuuta 2009

Kotitalousneuvonnan ovi on käynyt tuhkatiheään

Auringon kukat inspiroivat minua suunnittelemaan hehkuvan shaaliloimen.

Kotitalousneuvonnassa olemme päässeet mukavasti arkeen ja ovi onkin käynyt tuhkatiheään, sillä uusia kudonta- aikoja on varattu tulevalle syksylle ja tulevista loimistakin on esitetty toiveita. Tämä siitäkin huolimatta, että marjastusaika on mitä parhain ja valtaosa kutojista vielä puutarhapuuhissa. Mattoloimia olen luonut muutamia ja tukillekkin niitä on jo vedetty, mutta sormia syyhytti rakentaa pikaisesti tämä shaaliloimi kudontakuntoon, että pääsen näkemään millaisia töitä tästä taitavien kutojen käsissä syntyy.

Tarja aloitteli ruskean sävyista puolukkamattoa.




maanantai 10. elokuuta 2009

Tervetuloa taas kutomaan!

Kotitalousneuvonnan oven pielessä olivat keväällä istuttamani auringonkukan taimet puhjenneet kukkimaan. Paluu työmaalle jännitti, sillä muutama kutoja oli suunnitellut ahkeroivansa myös kesällä kutomalla loimia loppuun ja olihan kutomossa aherrettu! Aikamoinen urakka minulla on edessä, koska seitsemät puut ovat tyhjänä!

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009


Kotitalousneuvonta on suljettu 4.6 -9.8.2009 välisen ajan. Toivotan kaikille lämmintä ja ihanaa kesää! Palaan kesälaitumilta 10.8. klo 9.15.

Terveisin Tuija

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Maanantaina otin pois poppanoita, pyyhkeita ja kaitaliinoja. Pirkko ja Ritva olivat vuorotelleet viikonloppuna ja kutoneet viisi kaunista poppanaa. Osassa oli kokeiltu ruusukasraitoja ja muutama perinteinekin malli oli. Muuten tämä viikko meneekin lajitellessa astioita ylioppilasjuhlia varten, sillä nyt on kotitalousneuvonnan astianvuokrauksen kiireisin aika.


Ehdin kuitenkin pistelemään pirtaan sängynpeittolointa ja luultavasti torstaina saan sen kudontakuntoon. Muutama kutojakin oli mattoja ja poppanoita kutomassa. Elämä jatkuu kotitalousneuvonnassa edelleen vaikka pienoinen huolenpilvi leijaileekin taas kerran kattomme yllä!

maanantai 25. toukokuuta 2009

Säästöistä puhutaan, ...

Vaikka viime viikolla olin vain alkuviikosta työmaalla oli kotitalousneuvonnassa riittänyt kutojia myös helatorstaina ja viikonloppunakin. Loimet alkavat olla vähissä ja vain muutamia kapeampia mattoloimia on jäljellä, hieman poppanaa, taalainsidos kaitaliina ja leveä sängynpeittopoppanaloimi, jonka ehdin niukin naukin laittaa kudontakuntoon kesäksi. Työaika ei millään riitä pitämään huolta siitä, että kaikissa kangaspuissa olisi loimia tarjolla, vaikka olen ylitöinäkin niitä laittanut! Kysyntää olisi ja kaikista puista loimet vaan katoaa? Toiminta onkin ollut vilkaampaa kuin edellisenä keväänä -johtuisiko siitä, että olen tullut tutummaksi vai siitä, että kudontainnostus on tarttuvaa?

Kuulin huhuja, että jälleen mietitään uusia säästökohteita vapaa-aikatoimessa ja kotitalousneuvonnankin kohtalo on mietinnän alla? Kotitalousneuvonnassa aloitettiin säästäminen jo pari vuotta sitten muuttamalla ohjaajan työaika osa-aikaiseksi, mikä on käytännössä osoittautunut riittämättömäksi. Uskoisin kuitenkin, että säästötoimista päättävät ymmärtävät kotitalousneuvonan arvon ja tarpeellisuuden henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjänä ja kansallisen käsityökulttuurin säilyttäjänä Äänekoskella. Kotitalousneuvonta on vuosien aikana tarjonnut käsitöistä innostuneille naisille ja muutamalle miehellekin innostavan ympäristön toteuttaa itseään kankaita kutomalla, roppakaupalla hyvää mieltä, onnistumisen iloa ja tekemällä oppimista, mitä on todella vaikea mitata taseilla tai muilla mittareilla! Lukemattomat määrät on täällä solmittu ystävyyssuhteita, verkostoiduttu ennenkuin verkostoitumisesta on vielä tiedetty mitään? Kuntokin on kohentunut ja parisuhde parantunut kangaspuita paukuttamalla, mikä on kuulemma todistettukin! Loimien väliin raidoiksi on monet surut, huolet ja ilon aiheet kudottu.

Kutomalla on jaettu hyvää mieltä lähimmäisille, ystäville ja tuttaville itsetehtyjen taidokkaiden kudonnaisten muodossa ja samalla säilytetty tärkeä osa kansallista kudontakulttuuria. Voidaanko millään mitata luottamusta omaan osaamiseen ja käsien taitoon tai tunnetta, että vielä vanhanakin voi olla hyödyksi kiireisille ja ehkä osaamattomammille läheisilleen?














Kotitalousneuvonnassa on ollut vilkas mattokevät, pirteitä ja iloisen värisiä, tyylikkäitä ja hillittyjä sekä ihanan kotoisia räsymattoja on kudottu kymmeniä, jopa satoja metrejä ja vain osan ehdin kuvata blogiin.Tässä vielä muutamia herkkuja: Tarjan kesämattoja!

Roosa tyttönen saa Marjatta- mummun kutoman omenan vihreän maton omaan huoneeseensa, sidos on 8-vartinen toimikas, mistä vain muutamaa polkusta on hyödynnetty, kuteena trikoo ja paperinaru.

Mallu kutoi samaan loimeen
näin mukavan näköistä mattoa
itse leikatuista räsyistä ja mustalla
trikoolla.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009


Taalainsidoksesta Mallu kutoi pellavalankalopuilla monta pientä erilaista kaitaliinaa, joista kuvassa perinteisimmät. Loimi on osoittautunut monipuoliseksi, sillä väri ja materiaalivalinnoilla saa moneen kotiin sopiva kuoseja kaitaliinoihin, tapletteihin, pyyhkeisiin ja verhokappoihin. Puolipellavainen pyyheloimikin on jo huvennut mukavasti. Hilkka kutoi siitä lahjaksi laudeliinoja ja pyyhkeitä ja Liisa jatkaa tällä viikolla, eilen huomasin, että tukille oli kudottu jo monta metriä!

maanantai 4. toukokuuta 2009


Vapun jälkeinen maanantai alkoi hiljaisena, mutta iltapäivällä oli jo neljä kutojaa kutomassa omia töitään. Pirkko kutoi viime viikolla sinisävysiä mattoja trikoolla ja räsyllä. Päälimmäinen matto on palttinasidoksella ja turkoosi - ruskean pelkästään ripsisidoksella. Turkoosista tuli mukavan jämäkkä ja näyttävä matto, joka varmasti pysyy paikallaan kovemmassakin menossa.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Maanantaina oli vilkas kudontapäivä, kaikkiaan kuudet kangaspuut paukkasivat ja syntyi monenlaista kaunista. Myös viikonloppuna oltiin aherrettu, ainakin Mallu oli kutonut aikamoisen kasan poppanaliinoja, joita kuvassa.

Tiistaina sain niisittyä ja rakennettua pyyhe/laudeliinaloimen, joten keskiviikkona Hilkka pääsee aloittamaan sen kutomista. Kutomossa ahkeroitiin edelleen usean kutojan voimin; muutama matto saatiin valmiiksi, taalainsidos kaitaliinassakin kudottiin useampia pikku liinoja ja poppanassakin aloiteltiin keinutuolinmattoa. Tiistain työtehoa hieman veroitti keittiöstä leviävä huuman ihana karjalanpiiran tuoksu koko kotitalousneuvontaan, sillä Äänekosken Karjalaseuran talkoolaiset paistoivat siellä valtavat määrät karjalanpiirakoita keskiviikon torimyyntiä varten.

perjantai 24. huhtikuuta 2009



Torstai meni taas yhdessä hujauksessa, vedimme Erjan kanssa puolukkamattoloimen solmuilla lävitse, niin saan loimia nopeammin kudontakuntoon. Kohta on toukokuu ja vähän mietityttää montako lointa ehtisin vielä laittaa, kun kysyntää olisi ja suunnitelmiakin vaikka kuinka, - mutta työaika vain rajallinen.


Kevät saa sisustusinnostuksen herämään ja se näkyy kotitalousneuvonnassakin, kun kaappeja siivotessa on päädytty leikaamaan matonkuteita tai löydetty vanhoja lankakätköjä. Melkein päivittäin joku käy näyttämässä aarteitaan ja kyselemässä mitä näistä voisi tehdä ja mikäs sen mukavampaa! Useita loimia löytyy, joihin voi aarteet hyödyntää ja ainahan voi suunnitella jo tuleviakin. Vielä ehtii kutoa uudet matot kesäksi ja muutakin mukavaa. Ulla oli leikannut vanhoista lakanoista poppanakudetta, joista kutoi tällä viikolla yli 5 m poppanaliinaa. Tässä pari kaunista keväistä poppanaa, jotka pääsevät mökin pöytää sulostuttamaan ensi kesänä.

tiistai 21. huhtikuuta 2009



Tänään loin uuden puolukkamattoloimen beigen värisenä ja vedimme Erjan kanssa tukille näin hempeän puolipellavaisen käsipyyhe/laudeliinaloimen. Muutama kutojakin oli kutomassa, joten varsin mukava ja vilkas päivä. Päiväkahvilla oli sitten erikoisherkkuja tarjolla, sillä saimme maistaa Tyynen omatekoista mämmiä ja Ullan suklaakakkuja- Nam! Jos tällaisia herkkuja olisi jokapäivä, en kohta sopisi kangaspuiden alle polkusia sitomaan!

Vanhan mallin mukaan kudottu rekipeitto

Kesätyöksi otin kutoa Keski-Suomen museoon tulevaan uuteen näyttelyyn rekipeiton. Vanha malli oli kudottu mustien lampaiden villasta ja ...